|
Viitasaaren Radioamatöörit OH6AAD,n perustava kokous pidettiin 7.7.1990 Viitasaarella. Paikalla kerhoa perustamassa olivat Jaakko Pekkarinen OH6WD josta valittiin kerhon puheenjohtaja, Seppo Niemispelto OH6VR varapuheenjohtaja, Tapani Kokkinen OH6MOS rahastonhoitaja, Anssi Siidoroff OH6NLZ sihteeri ja Niklas Niemispelto OH6NTO varajäsen. Kerhon jäsenmäärä on vaihdellut pääasiassa paikkakunnalta muuton vuoksi 10-30 henkilön välillä. Tällä hetkellä kerhon jäsenmäärä on 27 jäsentä. Jäseniä on Viitasaarelta, Pihtiputaalta, Keiteleeltä, Jyväskylästä sekä myös aivan Etelä-Suomesta, jonne entisiä Viitasaarelaisia kerhon jäseniä on muuttanut. Jäsenistä 17 on luvan ja kutsun omistavia ja 10 perheenjäsentä / kannatusjäsentä.
Kerhon toiminta on ollut melko
vilkasta. Leirejä olemme järjestäneet heti alusta alkaen joka
kesä, ja joskus talvellakin.
Kerhotiloissa on myös radio ym. kalustoa. Sieltä löytyy radio HF Bandeille, APRS-node, kahdenmetrin asema, ym. Kahden metrin toistinasema OH6RAE toimii Ilosjoen mastossa taajuudella 145,775 Mhz. Kerhon jäsenet ovat aktiivisesti mukana myös viranomaisia auttamassa. Osallistutaan pelastuspalvelu harjoituksiin, ja onpa muutama tosi tilannekin ainakin etsinnän osalta ollut. Suurin tapahtuma oli Turva 2003 harjoitus jossa kerhomme jäseniä oli mukana aina suunnittelusta varsinaiseen tilanteeseen asti. Kerhon puheenjohtajina ovat toimineet ainakin kunniapuheenjohtajaksi nimitetty Jaakko Pekkarinen (OH6WD), Anssi Siidoroff (OH6NLZ), Esko Jääskeläinen (OH7JFL) ja nykyisin Veikko Lindlöf (OH6NTG). Sihteereinä ovat toimineet ainakin Anssi Siidoroff (OH6NLZ) ja Jukka Pappinen (OH6MWQ). Viitasaaren Radiokerho OH6AAD voi järjestää myös Radioamatööri tutkintoja, sillä vuonna 2001 anoimme Kannonkosken, Kyyjärven, Kivijärven, Kinnulan, Reisjärven, Haapajärven, Pyhäjärven, Pihtiputaan, Keiteleen, Vesannon ja Viitasaaren alueelle tutkinnon pito oikeutta Jaakko Pekkariselle (OH6WD). Lupa myönnettiin, ja niinpä "Jaska" onkin amatööritutkintoja pitänyt, ja muutama "hamssi" tutkinnon hyväksytysti suorittanut, ja harrastus alkanut. Viimeaikaisia suuria kerhotapahtumia on ollut vuoden 2004 Syysleirillä ilmoille saatettu vetypallo, joka vei mukanaan taivaalle APRS paikannin järjestelmää, ja 80m:n taajuudella toimivan majakkalähettimen. Sivuiltamme löytyy kuvia ja kirjoitusta tapahtumasta. Pula-Ilmari I.n on edelleen kateissa. Vuonna 2005 lennätettiin jälleen palloa. Vuorossa oli järjestysnumerolla Pula-Ilmari 2 Sievistä lähetetty pallo. Pallon kuljettama materiaali haettiin Käräjämäestä. Kannonkosken-Saarijärven-Viitasaaren rajamailta. Samana vuonna uudistettiin myös Radiokerhon säännöt ja siirryttiin 2 kokouksen järjestelmään. 2006 vuoden marraskuussa oli vuorossa Pula-Ilmari 3. Sen kuljettaman toistinaseman kautta lukuisat amatöörit ympäri Suomen pitivät yhteyttä. Toistin otti 2m:llä sisään ja antoi 70cm:llä tietoa alas. Paketti löytyi Jämsästä erään kesämökin rannasta lumien sulettua keväällä 2007 ja se saatiin kotiin 4.6.2007. |